Pettusten Jämptiklubi - Pettu’s Jämtklubben

Pettusten Jämptiklubi-Pettu’s Jämtklubben on oulaistelaisten koiramiesten perustama järjestö. Perustajajäseniä oli neljä ja heitä yhdistävä tekijä oli koiraharrastus. Varsinkin ajokoirat olivat kaikille tuttuja ja harrastuksen laajentuessa hirvenmetsästykseen tuli vastaan yhteisiä haasteita. Yhdessä tekeminen, innostus asiaan ja uudet kokemukset hitsasivat porukan hyvin yhteen. Tuki toisille oli merkittävä, kun ensimmäiset hirvikoirat hankittiin, niitä treenattiin ja kohta kilpailtiinkin. Jämtlanninpystykorvat olivat sitten viimeinen sykäys kerhon syntymiselle. Porukkaan onnistuttiin hankkimaan jämpti, joka oli hyvin lähellä ihannetta niin metsässä kuin kotonakin.

Jämtlanninpystykorvan hienot ominaisuudet vakuuttivat koko porukan. Jämptin liikkuvuus, sitkeys ja erinomainen haukku sai runsaasti kehuja, lisäksi jämptin erittäin hieno luonne ja ylväs ulkonäkö kruunasi kokonaisuuden.

Jämptiklubi on pilke silmäkulmassa perustettu, oikeastaan itsestään syntynyt harrastajaryhmä. Se siis syntyi porukan yhteisestä harrastuksesta ja tarpeesta. Koirien treenaaminen ja kilpailuttaminen ei onnistu ilman hyvää kaveripiiriä. Tästä kaikki alkoi ja ajan myötä sen toiminta menestyksen kautta tiivistyi ja huomattiin tarpeelliseksi  ja hyödylliseksi. Kaikessa toiminnassa klubilaisten kesken vallitsee suuri luottamus. Kokemusten kautta asioita on opittu ja niitä myös hyödynnetään. Kokeneemmilla on paljon tietoa esim. koiran valinnasta, ruokinnasta ja treenauksesta. Tämä tieto siirtyy jäsenten välillä ja tukee varsinkin nuoria ja uutta harrastusta aloittavia jäseniä.

Nimi Pettusten Jämptiklubi-Pettu’s Jämtklubben syntyi hirvivajalla. Wilmalle oli ammuttu hirvi ja päivä oli ehtinyt pitkälle iltaan ennen kuin olimme päästelemässä siltä nahkaa pois. Mieli oli korkealla ja huumori lensi työn lomassa.   Silloin kuului vajan nurkalta katkeransuloinen tokaisu: ” Pettusten Jämptiklubi!” Nimi oli siinä ja pysyi. 

Pettunen viittaa kotikyläämme Petäjäskoskeen, joka sijaitsee Oulaisissa Pyhäjoen rannalla ja jämpti tietenkin harrastamaamme rotuun.

Nykyinen jäsenmäärämme on hiukan toistakymmentä, mutta kun lasketaan mukaan jäsenten perheet, pyörii toiminnassa noin kolmekymmentä henkeä. Lisää jäseniä Jämptiklubi kutsuu vuosittain vuosikokouksen yhteydessä alkukesästä. 
Koska Jämptiklubi rohkaisee ja tukee myös nuoria hyvän harrastuksen pariin olemme myös esillä facebookissa.

"Hanki sinäkin sitkeä ja hyvähaukkuinen"






2012 © Jämptiklubi-Pettus
Tekninen Toteutus: Onet Finland Oy